- mainos -

Koska inspiraatio on iskenyt, olen viikkokausia tuhlannut aikaani rakennuksiin ja simien luomisiin, tietenkin siihen että saisin onnettaren avulla tyttölapsen, sekä vielä kuvattua Redwoodeja eteenpän, seikkailtua lukion ihmeellisessä maailmassa, on kirjoitukseni täällä tökkinyt. Nyt mainostan uutta tarinaani, jota lähden tekemään Redwoodien kanssa rinnakkain;

Tulevaisuus on tässä - Il futuro è qui
ps. Anteeksi osoitteen nimi...

Tässä näytettä tulevaisuudesta:

Yksi ikikesän viileimmistä päivistä on kääntymässä yöksi, kun  Ariana D'Artangas [lausukaa mielessänne D'Artanga] askeltaa kiireisesti talliin. Arianan synnytyspoltot ovat tuskaisia, mutta jollain tavalla helpottavia. Emmet, Arianan aviomies on ylitöissä tienaamassa pientä palkkaansa.

 D'Artangas't kärsivät pitkään lapsettomuudesta, he luulivat olevansa jo kyvyttömiä. Kunnes Ariana oli yllättäen siunatussa tilassa. Tämä pienokainen on lahja ylemmiltä voimilta, eikä kiitollisuutta Emmetin ja Arianan sydämissä voinut pukea sanoiksi.

Lapsen synnytys tapahtukoon perinteisesti tallissa, sen uskotaan tuovan lapselle hyvää terveyttä ja onnea elämälleen. Uskomuksia noudattaen Ariana voihki polttojensa tahtiin sydän iloista tuskaa täynnä.

1. "Ei heitetä kirvestä kaivoon"

Pelini on kärsinyt bugeista, Peter ja Raine ovat jämähtäneet keittiön lattialle, ja Lewis kasvoi itsekseen päivää etuajassa lapseksi, vaikka Lewis, Mona ja Peter ovatkin kolmosia. Tämä muokkasi hieman juonta, ja lyhensi osaa. Muutama kuvakin päätti poistua bittiviidakkoon, ja lisäksi teksti/kuvat ovat kovin amatöörimaisia.

Kannustavat ja positiiviset kommentit kannustivat kuitenkin jatkamaan urakkaa. Tämän osan jälkeen helpottaa ;)

Osassa on 22 kuvaa.

----

Pia nousi ylös voihkaisten mielessään. Toivotonta. Suru kuulsi läpi silmien, vaikka nainen yritti pitää itsensä tyynenä. "Raine, ei tästä tule mitään. Mona ei puhu eikä putkahda", hän totesi tyynesti pettymyksen kuulto äänessään. Mona nökötti hiljaa äitinsä sylissä. Hän tunsi jälleen jännittyneisyyden vanhempiensa välillä, eikä uskaltanut edes mutista omiaan. Rainen tyytymätön murahdus kantautui keittiöstä.

"Ei heitetä kirvestä kaivoon", mies totesi jurosti. Hänen yllättävä vanhentumisensa nyppi vieläkin häntä itseään. Peter jokelteli iloisesti lattialla, toistellen sanoja epämääräisessä järjestyksessä peräkkäin. Raine hymyili pienelle Peterille. "Onneksi meillä on kuitenkin kolme urheaa ja komeaa poikaa, ei tyttö niin haittaa vaikka hänen kasvunsa olisikin... Epäonnistuneempaa" Raine mutisi hymynsä takaa, ojentaen jäykät sormensa kutittaakseen Peteriä kyljistä.

Pia kuuli Rainen sanat. Loukkaantuneena hän lähti viemään haukottelevaa Monaa yläkertaan. Olihan Pia ylpeä kaikista pojistaan, mutta tyttären puhumattomuus oli huolestuttavaa, kaikki muu sujui normaalisti. Pia oli kuullut mitä kylän juoruakat levittelivät Piasta ja Monasta, eikä se ollut kaunista kuultavaa: "Epäonnistunut äiti, huono kasvattaja, ja kuinka sen hurmaavan Rainen takia pojat ovat niiiin kultaisia ja hyväkäytöksisiä"

Itku kurskussa Pia halasi pientä Monaa, joka hiljaisesti painautui vasten äitiään. "Voi pieni, ymmärtäisitpä kuinka huolissasi äiti onkaan sinusta.." Hiljainen jokeltelu sai Pian hymyilemään kyyneltensä takaa. "Äiti rakastaa sinua kovasti." Pia kuiskasi. Vastaukseksi Mona rimpuili päättäväisesti, haluten lattialle. Epäselvä puheripuli ja vaativat sormen osoitukset nukkekotia kohti kertoivat oleellisen, ja Pia laski tyttärensä lattialle.


Monan ryömittyä nukkekodille, Pia katseli vaitonaisena hetken pienen tyttönsä leikkejä. Tyttö näytti sulkevan koko maailman ulkopuolelleen, ja sillä hetkellä Pia oli hieman kateellinen viattomalle ja kaikesta ympärillään vellovasta kohusta tietämättömälle Monalle. Monan iloinen hymy välähti synkimmälläkin hetkellä. Piassa kasvoi päättäväisyys, kyllä tästäkin selvittäisiin. Rainen tervehdys raikasi ovella, kun hän lähti.. Johonkin.
Pia huokaisi raskaasti, lähtiessään ulos ovesta. Ei hän tiennyt Rainen menoistakaan enää mitään!

***


"Raine.. Olet vanhentuneenakin komein alaiseni kaikista... " nuori nainen kehräsi kissan lailla, hivellessään Rainen korvia ja kaulaa. "Mary-Sue, ihmiset katsovat kummeksuen.." Raine toppuutteli. Mary-Sue ei kuunnellut.


Hän astui lähemmäs Rainea, painaen huulensa vasten Rainen huulia. "Rakas, entäs sitten?" hän kysyi.
Raine pysyi hiljaa, vastaten tyytyväisenä Mary-Suen suudelmaan.

***

Pia antoi ajatustensa lentää, siveltimen mukana. Elämä oli sekaisin, eikä hän suunnitellut tällaista perhe-elämää. Rainen menoista ei tiedä, nykyään hän on aina menossa. Pia ei tiennyt mitään Rainen kuulumisista, eiväthän he edes syöneet yhdessä. Raine väitti kiven kovaa käyvänsä töissä, mutta Pia tiesi hänen jääneen eläkkeelle jo viikkokausia sitten. Mona ei puhu, mikä saattaa aiheuttaa Monan ja Peterin ja Lewiksen välisen kylmyyden. Tanner-parka, lukiolaispoika menestyi koulussa, mutta Pia ei tiennyt hänenkään kuulumisistaan.

Tanner oli palaamassa koulusta. Nälkäisenä kuin susi. Kulmakarvat hieman rutussa hän huokaili. Ei Tanneria innostanut palata kotiin, jossa tunnelma oli räjähdysaltis. Koko talo tuntui bensalla kuorrutetulla, joka vain odotti tulitikun sytyttämistä ja pudottamista lattialle. 

Ajatuksiinsa uppoutuen Pia pilkkoi salaatin aineksia. Vasta oven kolahdus sai hänet hätkähtämään ja luomaan kasvoille teennäisen, hieman väsähtäneen hymyn.

"Moro mutsi!" Tanner huikkasi ovelta. Pian epämääräinen vastaus kuului keittiöstä, mikä sai Tannerin vatsan murahtamaan entistäkin vaativammin.

Ruokailu käytiin hiljaisuudessa, kunnes Pia avasi suunsa. "Minusta Mona ei ole aivan normaali", hän lausahti huolestuneena. Tanner nosti kätensä suulleen äkäisenä. "Ei noin voi sanoa!" hän kivahti. "Mona on vain hidas oppimaan, mutta varmasti aivan samanlainen kuin muutkin!" Tanner jatkoi. Ei ollut epäilystäkään kuka kolmosista oli Tannerin suosikki, vaikka muu perhe Piaa lukuunottamatta sorsikin pikkutyttöä.


Tanner iski haarukkansa pöydälle ja poistui.

Pieni Lewis kasvoi lapseksi kaikessa hiljaisuudessa. Lewis oli kasvussa sisaruksiaan hieman edellä. Ero kolmosten kehityksessä oli huima. Vaikka synnytyslääkäri ja kätilöt mainitsivatkin suurista eroista lasten välisessä kasvussa ja kehityksessä, oli Pia yllättynyt ja hieman harmissaankin, mutta toivoi Lewiksen hyväksyvän Monan vanhempana. Turha toivo.

Mona havaitsi tilanteensa paremmin kuin muut. Pia oli pistänyt sen aikataulujen piikkiin, että Mona aina tiesi kun Tanner oli tulossa, jolloin vaativa huuto ja jännittyneet kiljahdukset raikasivat talossa. Samanlaista sisarussuhdetta ei ollut muilla. He viihtyivät toistensa seurassa. "Voi pientä Monaa, tänään äiti ja isi ovat tosi vihaisia toisilleen", Tanner jutusteli siskolleen. Alakerrasta kuului huutoa ja pauketta. "Tätttää", Mona vastasi kikattaen iloisesti. "Mennään me nukkumaan, huomenna on syntymäpäivänikin! Täytyy olla pirteä juhlija", Tanner kuiskutteli, saaden pienen tytön nyökkäämään totisesti.


Lasten käytyä nukkumaan ja Rainen jälleen karattua vihaisesti ovet paukkuen, Pia käväisi lenkillä rannalla. Hän mietti merta, lapsiaan, taivaankantta, perhettään. Epävarmuus valtasi sydänalan, ja hän anoi suorastaan pelastusta. Ei, ei tämän pitänyt mennä näin.

* * *


Niin Tanner kasvoi yön aikana aikuiseksi. Varsin komea vaaleaverikkö, itsepäinen kun mikä. Aamiaispöydässä Tanner ilmoitti tiukasti äidilleen: "Äiti, minä muutan. Otan Monan mukaani, ymmärät itsekin ettei jatkuva riitelynne isän kanssa edistä Monaa yhtään." Pialta putosi haarukka kädestään, mutta hän sisimmissään tiesi, että Tanner oli oikeassa. Ja Tanneriin.. Tanneriin voisi luottaa, häneen jos johonkin. Hän oli Monalle selkeästi tärkein ihminen koko maailmassa.


Kun Tanner keräsi lautasia, ilmeetön Pia nousi pöydästä, ja asteli ripeästi yläkertaan. Hän oli hämmentynyt, järkyttynyt ja ehkä hieman peloissaankin. Hänen rakas tyttärensä joutuisi eroon hänestä! Tai pikemminkin hän joutuisi eroon rakkaasta tyttärestään.

Vaikka hän koki suurta helpotusta, ehkä siksi, että hänen poikansa oli niin vastuuntuntoinen ja kiintynyt Monaan, ja vei tytön mukanaan turvaan, tunsi Pia epäonnistuneensa. Äitinä, kasvattajana ja ihmisenä. Kireä ilmapiiri oli kaikkien havaittavissa, aikapommi Rainen ja Pian välillä oli vain sekuntien päässä räjähdyksestä, ja Monan lähteminen vaikuttaisi asiaan varmasti nopeuttavasti.

Vastikaan heränny Mona jokelteli iloisesti. "Äiti on kovin pahoillaan, ettei osannut olla äiti", Pia itki vasten Monan taaperonpehmeitä poskia. "Tanner-veli pitää sinusta hyvää huolta, tiedän sen", nainen soperteli tyttärelleen, joka kummeksuen yritti irtautua liian tiukasti puristavasta äidistään.

Tannerin askeleet kuuluivat rappusten yläpäästä. "Äiti, taksi tulee".

Mona oli onnellinen päästyään veljensä syliin. "Kuules tyttö, nyt meillä vasta seikkailu alkaakin", Tanner innosti Monaa. Tanner kurtisti itsevarmasti kulmiaan. Maisemanvaihdos tekee heille hyvää, niin sorsitulle Monallekin kuin hänelle itselleen. Hän lähti kohti ulko-ovea.

 Hyvästit olivat olleet pikaiset, koska äiti oli töissä ja isä... Häntä ei näkynyt. Hymy valui Tannerin huulille helpotuksena. Pieni Mona painautui vasten turvallista veljeään.
"Tannel on palas veli ikinä", hän ilmoitti aivan yllättäen, sujuvasti puhuen.

Tanner sulki Monan syliinsä, ja matka kohti uutta kotia jatkui.

***

Prologi ja henkilöesittely

Varoitus! Osa on todella lyhyt, mutta kaiken lukemisen, uudelleen kirjoittamisen ja korjaamisen jälkeen tämä tiivistää tarinan alun juuri sopivasti. Tervetuloa mukaan, risut ja ruusut kommentteihin. Seuraavat osat ovat pidempiä, vannon sen!

Osa sisältää (huimat) 4 kuvaa

***


Redwoodin suku. Se on suku, johon minäkin kuulun, ja vaikken vielä osaa hahmottaa juuri mitään, olen ylpeä sukujuuristani. Mummoni ja vaarini olivat ensimmäiset Redwoodit, siirtolaisia Monte Vistasta tänne Sunlit Tidesiin. Matkalla he rakastuivat toisiinsa, ja mummoni Chelsey Red ja vaarini Alexander Wood menivät naimisiin pian tapaamisensa jälkeen, josta syntyi sukunimemme.


Sunlit Tidesissä isovanhempani aloittivat uuden elämän, perustivat perheen, ja niin syntyi äitini Pia esikoisena, sen jälkeen Robert ja lopulta kaksoset Rose ja Violet. Pian muutettua kotoa isovanhempani kuolivat tulipalossa, Robert, Rose ja Violet joutuivat lastenkotiin, ja heistä ei sen koommin kuultu.

Vaikka äitini on positiivinen, iloinen ja rakastavainen, välillä hän uppoa ajatuksiinsa, ja näen kyyneleen hänen silmäkulmassaan. Silloin isä sanoo äidin ikävöivän taivaalle lentäneitä kyyhkyjä.

 Hän on isäni; Raine Redwood. Vaikka äiti ja isä rakastavat toisiaan, toisinaan äiti huutaa ja mököttää isälle. Hän on kuulema lipevä ja flirttaileva, oikea naistenmies! Silloin isäni ilmoittaa lähtevänsä lenkille. Hän on kova urheilemaan. Hän saattaa lenkkeillä monta tuntia, ja saapuu kotiin myöhään illalla. Nukun yleensä silloin, mutta hän käy aina suukottamassa otsaani ja toivottamassa hyvää yötä. Älkää kertoko isälle, mutta herään monesti siihen, että hän tuoksuu silloin todella hyvälle!

Pia Redwood. Hän on äitini, joka rakastaa lapsiaan ja isää paljon, vaikka mulkoileekin usein isää vain pettyneenä ja huutaa aina iltaisin ulkona hänelle. Meille äiti vakuuttaa kuitenkin rakastavansa isää kovin paljon. Äitini on mielestäni todella kaunis, hän on nero ja osaa selittää asiat niin että minäkin ymmärrän ne. Äitini pitää niin tähtien katselusta kuin lenkkeilystä, lukemisesta ja kokkailusta!

Tässä olen minä: Mona Redwood. Olen vasta taapero, mutta ymmärrän silti asioita. En ole mikään helpoin lapsi, tosin kuin neljä veljeäni. Olen kärttyinen ja taiteellinen. Näen asioita jo nyt erilailla kuin muut, mutta älkää kertoko sitä äidille tai isälle. Äiti huolestuisi, ja isä vain innostuisi mikäli voisin tuottaa jotakin rahallistakin arvoa hänelle. Isä on ihana, vaikkakin ahne.

Minulla on myös kaksoisveljeni Peter ja Lewis, sekä isoveli Tanner. He ovat minusta hieman pelottavia, ja tunnen oloni toisinaan yksinäiseksi. Tanner on ainoa, joka haluaa leikkiä kanssani. Peter ja Lewis mulkoilevat aina kauempaa, ja haluavat olla keskenään. Se on mielestäni harmillista, ja Tanner aina lohduttaa sanoen: "Älä huoli pikku prinsessa, kyllä he sinunkin kanssa leikkivät vielä!"

Ajatus siitä on vain niin kovin kaukainen...